Sarjakuva koulussa kuin orpopoika ovensuussa

Sarjakuva ei tunnu pääsevän kepeän ajanvietteen leimastaan. Koulujen opetuksessa sarjakuvaa ei juurikaan käytetä. Valtakunnallisessa peruskoulun opetussuunnitelmassa sarjakuvaa ei mainita kertaakaan, Timo Kähkönen lataa. Vielä enemmän hän yllättyi lukiessaan taiteen perusopetuksen opsia. Sarjakuvaa ei löydy taiteenalojen luettelosta, vaan se katsotaan kuvataiteen yhdeksi osa-alueeksi, joka opetuksessa liittyy vasta syventäviin opintoihin. - Äidinkielen ja kuvaamataidon opettajaksi voi erikoistua ilman kosketusta sarjakuviin. Näin sarjakuvan ottaminen opetukseen jää kunkin opettajan omalle vastuulle. Luokanopettajaksi opiskeleva Kähkönen ei tyydy vain hämmästelemään sarjakuvan heikkoa asemaa. Ei, jotakin on tehtävä. Ihailemansa Teräsmiehen tavoin hän syöksyy pelastamaan sarjakuvaa. - Haluan selvittää, miksi koulu vierastaa ja syrjii sarjakuvaa. Minun mielestäni sarjakuva olisi erinomainen väline oppilaiden motivoimiseen. Jokainen lapsihan lukee sarjakuvia. Itsekin sarjakuvia piirtävän Kähkösen ase on kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Operaatioon kuuluu myös artikkeleja sarjakuvan kehityksestä sekä sarjakuvakursseja koululaisille ja aikuisille. Molempia mies on ahkeroinut jo vuosia. Valon ja varjon leikki Timo Kähkönen havaitsi sarjakuvan omakseen jo koulupoikana. Hän juttelee Kuurnan ala-asteella Kajaanissa piirtämästään Lumimiehestä, lukiovuosina keksimästään Uunosta, jota tarjosi kymmeniin sanomalehtiin ja jonka tuolloisen kotikunnan lehti Pirkkalainen vihdoin julkaisi, mainitsee 1996 ilmestyneen esikoisalbuminsa Synkkä ja myrskyinen yö ja päätyy tämän hetken perheenisän kiireisiin. Selvästikin sarjakuva janottaa, mutta idealismi ei lyö leiville. Siksi perheenisä suunnittelee yritysviestintää ja mainoskuvituksia. Kähkönen on kuvittajana itseoppinut. Koulupojan sarjakuvainto pani kopioimaan satoja ja taas satoja Tarzanin, Teräsmiehen ja Mustanaamion ruutuja. Harrastus syveni ja taito karttui. Jokunen vuosi sitten Opettaja-lehtikin julkaisi Timo Varpion kirjoittamaa ja kaima Kähkösen kuvittamaa kouluaiheista sarjakuvaa Maikat. - Sarjakuva on parhaimmillaan mustavalkoisena. Se on valon ja varjon vuoropuhelua, hän tiivistää. Esikuva on Mustanaamion ruotsalainen piirtäjä Hans Lindahl, jolla Kähkösen sanoin on suvereeni sivellin, aivan fantastinen. Toisenlaista mutta yhtä ihailtavaa piirrosjälkeä, rentoa ja lennokasta, tekee Lassin ja Leevin isä Bill Watterson. Tiivistämisen taito Timo Kähkönen sanoo sarjakuvaa voitavan käyttää opetuksessa kohteena tai välineenä. Opetuksen kohde sarjakuva on äidinkielessä ja kuvaamataidossa. Välineenä sitä voi käyttää missä aineessa tahansa ja yli ainerajojen. Esimerkiksi Asterix voi piristää historian tai Roope Ankka taloustiedon tunteja. Harald Hirmuinen pitää viikingit mielessämme joka aamu. Valmiiden sarjojen lisäksi on mahdollista räätälöidä sarjakuvaa opetukseen, kuten esimerkiksi Tarmo Koiviston kirjat energiasta ja junista. - Äidinkielen opetuksessa voi prosessikirjoittamisen keinoin luoda sarjakuvalle käsikirjoituksen. Analysoidessa näkee sarjakuvailmaisun lainalaisuudet: ruutukoot, puhekuplat, hahmot, tyylilajit. Käsikirjoitus toimii ohjeena piirtäjälle, joten tarinasta pitää poimia avainkuvat. Siinä harjoitellaan tekstin tiivistämistä, mikä on samaa kuin pelkistäminen kuvan kielellä. Sarjakuvan tekeminen lähestyy elokuvakerrontaa ja sehän kouluissa on suosiossa; videoita kuvataan jo ala-asteilla, Kähkönen huomauttaa. - Kuvaamataidossa voi opetella käsikirjoituksen työstämistä kuvalliseen asuun. Voi vertailla sarjakuvapiirtäjien erilaisia tyylejä, vaikkapa Hergén selkeää viivaa Hugo Prattin ilmaisuun. Miettiä miksi juuri strippi, muutaman kuvan nauha, menestyy sanomalehdissä. - Tyhjentämällä stripin puhekuplat oppilaat voivat kehitellä kuviin omia kertomuksiaan tai kääntää suomesta englanniksi ja päinvastoin. Mahdollisuuksia on. Salonkikelpoinen taiteenlaji Koulun ulkopuolella sarjakuvan arvostus on noussut kohisten. Suomessa tavattoman suosittu Aku Ankka -lehti on ilmestynyt tasan 50 vuotta, minkä kunniaksi julkaistiin postimerkkisarja. Tunnettujen sarjakuvataiteilijoiden töitä esitellään taidenäyttelyissä, kuten Carl Barksin litografioita paraikaa Helsingissä. Uusista albumeista ja niiden tekijöistä - esimerkiksi Viivin ja Wagnerin luoneesta Juba Tuomolasta tänä keväänä - kerrotaan mediassa. Yhä suurempi yleisö ostaa sarjakuvalehtiä ja -kirjoja. Suurimmissa kaupungeissa toimii sarjakuvan erikoismyymälöitä ja niin edelleen. Parisen vuotta sitten Kähkönen otti graduaan varten alustavasti selvää, missä ja minkä verran Suomessa sarjakuvaa opetuksessa käytetään. Graafisen alan oppilaitoksissa sarjakuva luonnollisesti tunnetaan. Seuraavaksi eniten kiinnostusta on - yllätys, yllätys - yliopistoissa. Tosin niissä sarjakuva tulee esille vasta yksilöllisissä erikoistumisopinnoissa. Oppimateriaaleista Kähkönen löysi jonkin verran sarjakuvaa, joskin hyvin sovinnaista. Yksi syy sarjakuvan vieroksuntaan koulussa lieneekin juuri sarjakuvalle tyypillinen anarkistisuus. Sarjakuvaseura Puupää-palkintoineen on tehnyt mittavaa työtä sarjakuvan tunnettuuden ja arvostuksen eteen. Suomessakin toimii muutamia sarjakuvaan erikoistuneita kustantajia, esimerkiksi Arktinen Banaani ja Jalava. Hitaasti hyvää tulee Mediakasvatusta sinänsä on tutkittu niin meillä kuin maailmalla, mutta sarjakuvan osuudesta siinä Timo Kähkösen haaviin ei ole tutkimuksia tarttunut. Valmiin viitekehyksen puuttuminen hidastaa gradun tekemistä - ja samalla opettajaksi valmistumista. - Ehkä minun on lähdettävä liikkeelle oletuksesta, että sarjakuva on kouluissa lapsipuolen asemassa, ja sitten todennettava hypoteesini kyselytutkimusta käyttäen, Kähkönen pohtii. Hitaasti hahmottuvan teorian lisäksi Kähkösen opintoja on viivyttänyt ansiotyö kuvittajana ja suunnittelijana. Asiakkaina on liikeyrityksiä, aikakauslehtiä, järjestöjä ja yksittäisiä ihmisiä, joille Kähkönen piirtää muotokuvia. Esimerkiksi Eurosparin iloiset kuluttajat ovat Timo Kähkösen kynästä. Nuorella perheenisällä on monta kenkää jalassa. Käsipuhelin piippaa tuon tuosta, sillä uusi työhuone on haussa ja perhekin jo odottaa ostoskassin kantajaa. - Hei nyt, mun pitää kiitää!